uusi%20vuosi14%20011-normal.jpg

Runopoiminta uudenvuoden juhlastamme:


Anna minulle minun jokapäiväinen ihmiseni, ystäväni

Jokainen päivä tuo eteen ihmisen, jokapäiväisen ihmiseni, ystäväni

usein edes tietämättäni, pyytämättäni.

Jokainen päivä tuo juuri hänet jota tarvitsen,

ja joka tarvitsee minua juuri sinä päivänä.

Jokainen päivä tuo hänet,

niin kuin se tuo sen jokapäiväisen leivänkin.

Usein siksi, että se jokapäiväinen ihmiseni

on myös se jokapäiväinen leipäni.

Aina en kuitenkaan tunnista sitä jokapäiväistä ihmistäni,

ystävääni, karmaani, en jokapäiväistä opettajaani.


Siinäpä oppimisen paikka, huomata jokapäiväinen ihmiseni, ystäväni.

Huomata ihminen ihmisessä,

huomata se myös siinä ihmisessä,

joka ei huomaa minua

ja jota en huomaa itse.


Mistä tunnen jokapäiväisen ihmiseni, ystäväni?

Ei tarvitse mennä meren rantaan, ei tunturiin sitä selvittämään. 

Tunnen hänet siitä,

että hän on se joka ymmärtää;

tunnen hänet myös siitä,

että hän on se joka ei ymmärrä,

mutta joka saa minut ymmärtämään.

Hän on se joka sanoo ystävän sanan, tekee ystävän teon;

mutta myös se joka ei sitä sano, joka ei niitä tekoja tee.

Mutta silti kaikessa siinä hän on ihminen, jota tarvitsen.

Hän on se jonka avulla kasvan,

yhdessä kasvamme.


Jos odotan että jokapäiväinen ihmiseni olisi samanlainen joka päivä,

silloin erehdyn, koska ei hän ole sama enkä minäkään ole sama joka päivä.

Eikä jokapäiväinen ihmiseni ole tietty, sama ihminen.

Hän voi olla kuka tahansa, joka pysähtyy kohdallani.

Hän on myös se, joka ei pysähdy eikä edes näe minua.

Hän voi olla kuka tahansa, joka vastaan tulee.

Hän on se, jonka merkityksen ymmärrän hänen läsnäollessaan,

mutta usein myös se,

jonka merkityksen ymmärrän vasta hänen mentyään.


Mutta Elämä tuo kuitenkin hänet,

jokapäiväisen ihmiseni, jokapäiväisen peilini,

nähdäksemme syvemmälle toistemme sisimpään,

nähdäksemme sen, jota emme yksin näe.

Joka päivä voin nähdä hänessä oman ihmisyyteni tilan.

Elämä tuo hänet ohikiitävässä hetkessä,

kuin pienessä vilkaisussa peiliin,

siinä hetkessä jossa olemme vain ihmisiä toisillemme.

Ihminen kohtaamassa ihmistä.


Ilman jokapäiväistä ihmistäni, ystävääni, elämä olisi tylsempää,

ilman häntä ikävämpää, köyhempää.

Ilman häntä se olisi vailla kosketuspintaa,

jolla tuntee olevansa ihminen ihmiselle, ystävä ystävälle,

saamassa ja antamassa jotain toiselle.


Ihminen, ystävä on elämän rikkaus ja lahja.

Jos Elämältä jotain voi pyytää,

voiko kauniimpaa pyytää kuin sen

- jokapäiväisen ystävän, ihmisen.

                                    Eija Husso