keskiviikko, 6. joulukuu 2017

Hyvä Suomi

Liisa Siltanen

Itsenäisen 100-vuoden ajastasi olen elänyt 60-vuotta. Ymmärrän toki, että Suomen kansa  on iältään paljon vanhempi ja kulkenut monien tapahtumien kautta ollakseen kypsä  itsenäisyyteen aivan kuin lapsi, joka tarvitsee omat oppivuotensa kasvaakseen aikuisuuteen.  Pekka Ervast kirjoittaakin, että jokaisen itsenäisen kansan takana on aina kansallishaltija,  joka sen kulkua ohjaa. Onneksemme meilläkin on ja vieläpä viisas sellainen, jonka  henkiseen läheisyyteen olen aina toivonut yhä syvemmin pääseväni. Miksi? Koska Sinulla,  kutsun sinua Väinämöiseksi, on tieto siitä, mitä tämä kansa kaipaa ja mikä on tämän kansan  henkinen tehtävä. 

Siksi en niin paljon halua miettiä menneisyyttäsi itsenäinen Suomi. Sitä kyllä mietitään jo  ihan tarpeeksi. Tänäkin itsenäisyyspäivänä taas muistellaan talvisotaa ja näytösluontoisesti  sotilaat marssivat ja sotakalusto esittäytyy. No, muistoissa ei voi loputtomasti elää, vaikka  kuulenkin jo jostain äänen: Sinäkö et arvosta sotiemme veteraaneja? Tottakai arvostan.  Luulenpa, että minun ikäisteni suvuista jokaisesta löytyy jokin veteraani, mutta luulenpa,  että heistä suurin osa kokemuksen syvällä äänellä toivoo: Ei enää sotaa. Tervehdys sinulle  ja onnea Usko-setä, joka huutolaispojasta kasvoit puolustamaan tätä maata sen jokaikisessä  sodassa Lapinsota mukaanlukien. Olet jousimies kuten minäkin ja täytät tässä joulukuussa  95-vuotta. Huolimatta sirpaleista keuhkoissasi, niitä ei ole ollut sydämessäsi. Olet  lempeinpiä tapaamistani ihmisiä. 

Ehkä toisin kuin monet muista suomalaisista, en halua tai pysty olemaan vielä maailman  kansalainen. Minulla ei ole siihen riittävästi näkökykyä tai viisautta. Voin vain toivoa, ettei  tänne liikaa rantaudu jokin amerikkalainen” hömppä”-malli kaiken aineellisuuden ja  materian voimasta. Luulen, että minun itseni ja samalla Suomen on ensin löydettävä oma  sisäinen itsensä, opittava sellaista sydämen viisautta, joka osaa lämmöllä ja rakkaudella  vastaanottaa vaikkapa rajojemme ulkopuolelta tulevia elämänetsijöitä ja muuttajia.. Se ei  kuitenkaan voi tapahtua ennenkuin kansa ja minä henkisesti kasvamme ja opimme  arvostamaan omaa ainutlaatuista kulttuuriamme, sen perintöå ja voimaa. Me olemme pieni  kansa, jolla on suuri tehtävä. 

Joskus aikoinaan, kun siteerasin kommentissani omaa runoani, eräs ihminen totesi, ettei  koskaan ollut kuullut ihmisen siteeraavan itseään. Aion tehdä sen taas, siitähän voisi tulla  tavaramerkkini. Kerran hyväksi todettu, niin mitäpä sitä muuttelemaan. 

Ollaan Kalevan kansaa, Väinämön väkeä 

Edessä elämä , ihana näkymä 

ihmisyyden seppänä Suomesta takoa 

kansaa ilman sotaa ja aseita 

Tervetuloa Aseeton Suomi.....       


maanantai, 2. lokakuu 2017

Omantunnon mukaan

Heli Peltola

Monenlaiset asiat ovat taas tänäkin syksynä ylittäneet uutiskynnyksen, mutta erityistä hämmästystä herätti  ainakin minussa se, että kansanedustajille ilmoitettiin ihan erikseen, että nyt saatte äänestää  omantuntonne mukaan tulevassa alkoholilakiäänestyksessä. Terveellä järjellä ajateltuna tuntuu, että  niinhän heidän tulisi aina toimia. Eli asiasta joutuu tekemään sellaisen arvion, että kansanedustajat  saattavat todellakin joutua tekemään päätöksiä omantuntonsa vastaisesti joissakin kysymyksissä, jos  puolueen kanta niin vaatii. Siis Iuovuttamaan yksilöllisen, inhimillisen päätäntävaltansa jollekin ylemmälle  taholle ja toimimaan vain sen väilikappaleena omasta eettisestä näkökannastaan välittäimättä. 

Erityisesti tuntuu, että omaatuntoa tarvittaisiin juuri silloin, kun tehdään päätöksiä asevarustelun ja  sotilasliittoneuvottelujen suhteen. Uskon nimittäin ihmisen omaan kehittyneeseen arvoajatteluun,  inhimilliseen rauhantahtoon ja rohkeuteen seistä ajatustensa takana. Jos omantuntonsa mukaan  äänestäiminen olisi aina mahdollista ja vakiintunut käytäntö, silloin ihmiset voisivat jo edustajaansa  valitessaan tietää, mikä kanta hänellä on esim. juuri asekysyksen suhteen ja voisivat myiis Iuottaa hänen  pysyväin kannassaan. Suuri osa suomalaisista ei halua Suomen liittyvän mm Naton jäseneksi, jolioin olisi  luontevaa äänestää juuri sen kannan omaavaa ehdokasta valtion päättävän elimen jäseneksi. 

Siten rauhanomaisten tekojen kannatusprosentti ja miksei äänestysprosenttikin nousisi ja ymmärrettäisiin  myös päättäjien tasolla se yhtälö, että sotilasmenojen kasvattaminen ei vain lisää sodan uhkaa, vaan  samalla myös vähentää verovarojen suuntautumista tulevaisuudelle täirkeisiin kohteisiin, kuten lasten  hyvinvointiin, koulutukseen, mielenterveyspalveluihin, vanhusten hoitoon jne.  Ne merkittävät asiat, jotka ovat muodostuneet kansamme niin historian kuin nykyhetkenkin  merkkipaaluiksi Iöytyvät kulttuurista, neuvottelutaidosta, tieteestä, mikseipä joskus urheilustakin, eivät  suinkaan varustelun tai muun militaristisen voimannäytön sektorilta. Ja luonnollisesti sitä puolta, joka on  meille luontaista, olisi järkevää ja suorastaan velvoittavaa tukea ja kannustaa. Sitä kautta myös vahvistuisi  yhteytemme kaiken perustaan, kansamme henkisiin juuriin, jotka ovat Pekka Ervastin mukaan lujasti kiinni  väkivallattomuuden ja henkisen tiedon arvostamisessa ja jota kautta mytis Suomen tehtävää aseettomana  kansana voitaisiin lähestyä. 

Kaikkihan lähtee aina yksilöistä. Jos kokisimme tulevamme tuetuiksi sisäisissä rauhanpyrkimyksissämme ja  halussa elää sovussa niin luonnon kuin toistenkin ihmisten kanssa, kuuluivatpa toiset ihmiset sitten samaan  kansakuntaan tai eiväit, asuivatpa he sitten lähellämme tai rajan toisella puolella, osaisimme lopulta luopua  elämänvoimaa kuluttavasta vihollisuusajattelusta tiedostaessamme sen tosiseikan, että eläman edessä  olemme lopulta kuitenkin henkisen olemuksemme nojalla yhdenvertaisia.

      

maanantai, 27. helmikuu 2017

MILJARDEJA ASEISIIN - HÄMMENTÄVÄÄ

 Jos näemme jonkun henkilön kadulla uhoavan aseillaan, hälytämme sairasauton tai virkavallan paikalle. Hyvä niin, koska kertoohan se epäterveestä käyttäytymisestä. Kyseinen ihminen tarvitsee apua. Mutta kun valtiollisesti toimitaan samoin, siis esitellään suuria asehankintoja, niin se onkin hyväksyttävää, vaikka samaan aikaan annetaan ymmärtää, että Suomella ei ole vihollisia. Mikä mielestäni onkin totta. Meillä ei ole vihollisia.

 Hämmentävää tässä kuviossa on se, kuinka palvelualoilta esimerkiksi vanhusten hoidosta ja sairaaloista vähennetään työntekijöitä, kun ei ole varaa hoitohenkilökuntaan. Tai että sotaa pakoon tulleita turvapaikanhakijoita ei voitaisi ottaa riittävästi vastaan, koska ei ole varaa heidän ylläpitoon. jne

 Onko siis ymmärrettävä, että meillä Suomessa ei ole varaa ihmisten suojeluun tai hoitoon, mutta -maanpuolustukseen vedoten- valtavien asetehtaiden tukemiseen miljoonia kyllä riittää. Se on surullista, koska tiedämme, että vihanpito ei lopu sotimalla. Siihen tarvitaan neuvottelutaitoisia ihmisiä. Ihmisiä, joilla on moraalista selkärankaa ymmärtää erilaisia näkökantoja ja silti olla asettumatta kenenkään puolelle. Ja joilla on näkökykyä löytää yhteinen sävel tai kieli haastavissa tilanteissa.

 Sentähden olisikin toivottavaa, että alettaisiin enemmän kiinnittää huomiota käytännön rauhankasvatustyöhön. Jumalten viisaus puhuu esimerkiksi keskinäisten pelkojen ja uhkakuvien kääntämisestä luottamukseksi; toisin sanoen siitä, miten hyvällä voitetaan pahaa. Kansamme hyvinvoinnin tähden tällaisia taitoja tarvitaan aina. Sen työn todellista arvoa rauhaan rakentumisessa ei ole vieläkään opittu ymmärtämään.

  Päivi Aikioniemi

sunnuntai, 25. joulukuu 2016

Suomi 100 v.

  Pekka Peltola


Kun  Suomi siirtyi sadannelle poliittisen itsenäisyyden vuodelleen on hyvä palauttaa mieleen historiallisia tosiasioita siitä erikoisesta vaiheesta, joka johti Suomen itsenäistymiseen. Sitä vaihetta otsikoi virallinenkin historiankirjoitus näin:  ”Armeijaton kansa saa kansallisen armeijan”.

  Ja jatkaa:  ”Näin Suomen valtioelimet ohittaen keisari antoi 1901 julistuskirjan ja uuden asevelvollisuuslain jotka käytännössä hävittivät Suomen sotalaitoksen erikoisaseman. Julistuskirjan mukaan hallitsija saattoi käyttää suomalaisia joukkoja vapaasti oman harkintansa mukaan kaikkialla Venäjän valtakunnassa tai sen ulkopuolella. Keisarin menettely  johti Suomessa laajoihin kutsuntalakkoihin. Yhteenotto johti lopulta 1902-03 koko Suomen sotaväen ja sitä hallinnollisesti johtaneen senaatin sota-asiain toimikunnan lakkauttamiseen. Maan  puolustaminen ja nyt myös suomalaiset jäivät kokonaan Venäjän armeijan murheeksi.”  

   Tästä käy selvästi ilmi, että kun Suomi valtiollisesti itsenäistyi. sillä ei ollut ollenkaan armeijaa. Joten armeijan kunniaksi ja ansioksi ei mitenkään Suomen itsenäistymistä voi  laskea. Tosin jääkäriliikkeen nuoret miehet olivat lähteneet salaisesti Saksaan sotilaskoukutukseen, koska ei tietenkään uskottu Venäjän antavan hyvällä itsenäisyyttä Suomelle.

Mutta maailman tapahtumat; häviö ensimmäisessä  Maailmansodassa ja Venäjän vallankumous 1917 johtivat siihen, että että armeijaton Suomi saattoi julistautua itsenäiseksi  6.12.1917. Historia jatkaa: ”Kun   ilmeni, etteivät Ruotsi ja länsivallat olleet valmiita tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä ennen Venäjää, Svinhufvud kävi hankkimassa Leninin johtaman kansankomissaarien tunnustuksen itsenäisyydelle vuoden viimeisenä päivänä Pietarissa. Tammikuun alussa Suomen itsenäisyyden tunnustivat Ruotsi, Ranska, Saksa, Tanska ja Norja”

  Sille, että Suomi armeijattomana itsenäistyi  eritoten  Kultakautensa kulttuuritekojen ansiosta, ja jopa urheilusuoritustensa johdosta ( Tukholman olympialaiset 1912 , joissa Suomi jo esiintyi omana kansakuntanaan ja mm. Hannes  Kolehmainen) – ei ole toistaiseksi osattu antaa riittävästi arvoa. On niin totuttu siihen, etttä vain väkivaltaisen taistelun kautta on vapauduttu suurempien kansojen vallasta.  Eivät Baltian maatkaan käsittäneet oman verettömän itsenäistymisensä arvoa ( josta kunnia  Gorbatsoville), vaan ryhtyivät heti rakentelemaan omaa armeijaansa. Tärkeintä on kuitenkin  aina ollut oman kansallisen identiteetin saavuttaminen.

  Tietysti myös väkivaltakeinoilla voi itsenäisyyden saavuttaa tai sitä puolustaa, kuten Suomi teki Talvisodassa, mutta se on aivankuin liian kova hinta eikä suinkaan paras mahdollinen keino, koska olemme kuitenkin järkiolentoja. Eihän jääkäriliikekään koskaan päässyt taistelemaan Venäjää vastaan, vaan sen väkivaltauho kääntyi kansalaissodassa omia suomalaisiamme kohti, kun ei osattu olla yksimielisesti rauhan kannalla. Tilanne kärjistyi surulliseksi sisällissodaksi, kuten tällä hetkellä Syyriassa.

  Ikävä kyllä Suomi ei osannut suoralta kädeltä aloittaa uutta rauhankulttuuria pyrkimällä pysymään armeijattomana kansana. Aavistuksia uudenlaisesta menettelystä on Suomessa ilmennyt myöhemminkin,kuten Urho Kekkonen kirjoittaa päiväkirjoissaan; ”Kesällä 1967 oli voimakkaana mielessäni ajatus, etten voi toimia tasavallan presidenttinä, koska olen sitä mieltä, että puolustusvoimat voidaan lakkauttaa.”


    Vastaavasti kirjoitti Pekka Ervast jo 1927: ”Meidän kansamme tehtävänä tulee olemaan riisuutua täydellisesti aseista. Tämä tuntuu tietysti hullulta tällä hetkellä ihmisistä; meillä on Venäjä tuolla, se hyökkää heti kimppuumme. Mutta minä sanon, niin ei tule tapahtumaan, vaan jos Suomen kansa uskaltaa sen tehdä, ja vaikkapa Euroopan Yhdysvaltojen nimessä, silloin ei kukaan uskalla koskea siihen. On aivankuin kansa silloin olisi uskaltanut julistautua pyhäksi ja koskemattomaksi. Tätä ei ymmärretä vielä tänä päivänä, mutta kuitenkin se on oleva niin.”

  Nykyinen yleinen kehitys on jälleen viemässä huonoon suuntaan, koska ei ymmärretä  sitä selvää johdonmukaisuutta, että ”asevarustelu johtaa sotaan”, niinkuin tapahtui 1930-luvullakin. Jos halutaan kulkea rauhanomaista tulevaisuutta kohti, silloin olisi lähdettävä aseidenriisuntaa toteuttamaan myös kansakuntana. Syy ja seuraus tapahtuu tässäkin asiassa, joten täytyisi olla niin viisas valtiojohto, ettei  se lähtisi provosoitumaan kenenkään uhittelusta, vaan uskaltaisi toimia järkevästi  ja itsenäisesti.

  On tietenkin selvää, että kehitys Aseettoman Suomen suuntaan tapahtuu  yksilö yksilöltä , pikkuhiljaa ja pienin askelin, mutta niitä pystytään kyllä ottamaan, kun kehityksen suunta on selvillä. Vapaaehtoinen asevelvollisuus olisi ensimmäisiä askeleita, kunnes kaikki sotaan valmistautuminen suljetaan pois, ja jätetään taaksemme ikävänä historiana ja museotavarana.

  Ja tarvinneeko sanoa, että sellainen menettely olisi sopusoinnussa myös alkuperäisen kristinuskon  ja Jeesuksen opetuksen kanssa. Sillä me kaikki tiedämme hänen sanoneen, että ”Jokainen , joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”, ja kehoittanut  ”rakastamaan vihollisiamme”.

  Tällaisten väkivallattomien periaatteiden toteuttamisesta alkaisi  Suomen kansalle onnellisempi aika, sillä  nämä ensimmäiset sata vuotta ovat olleet ensi askelista lähtien suurta murhenäytelmää, koska ei osattu viisaammin toimia.                    

  Ja tarvinneeko sanoa sitäkään, minkä taloudellisen helpotuksen ja siunauksen sotilasmenojen vähentäminen toisi jokaiselle Suomen kansalaiselle, niinkuin hyvin tiedetään, että nykyinen meno vain kiristää ja kurjistaa kaikkien elämää.

  Mutta osataanko muuttaa suuntaa, koska menneisyyden tottumus on niin voimakas? Osataanko ottaa oppia menneisyyden erehdyksistä? Pieni askel siihen suuntaan olisi se, että annettaisiin kunnia väkivallan asemasta sille kansallisen identiteetin luomiselle ja niille kulttuuriarvoille, sekä henkisille periaatteille, jotka johtivat Suomen valtiolliseen itsenäistymiseen melkein sata vuotta sitten.

                                                                                                                      

                                                

keskiviikko, 9. marraskuu 2016

Kansalaisen ääni

Heli Peltola

Miksi Suomi on taas hankkimassa uusia asejärjestelmiä (hävittäjät, laivasto) lähes tähtitieteellisillä summilla samalla, kun leipäjonot kasvavat, eikä rahaa tunnu riittävän inhimilliseen vanhustenhoitoon ja kolulutustason ylläpitoon?

 Miksi Suomi, joka sanoo pitävänsä puolueettomuutta peruspilarinaan ja arvostavansa rauhaa eettisesti tärkeänä asiana samalla osallistuu puolustusliitto Naton järjestämiin harjoituksiin?

 Mistä tällainen kaksinaismoraali, aseviennistä puhumattakaan?

 Vähälahjaisempikin sen jo ymmärtää, että kansakunnan itsenäisyys ja arvovalta rakentuu järkevän, kansojenvälisen vuoropuhelun, hyvinvoinnin, sivistyksen ja henkisen ajattelun synnyttämän kulttuurin pohjalta, sitä ei pidä pystyssä lyhytnäköinen varusteluinto, joka on kuin hiiri suurvaltojen aseleijonan edessä.

 Järkevä ajattelu ei myöskään anna uhkakuville ja pelolle valtaa, vaan katsoo historian opetusta siitä, miten aseet mahdollistavat sodan ja miten sota synnyttää vain tuhoa ja kuolemaa, sivistysvaltion luulisi sen jo ymmärtävän.

 Mitä me sitten voimme tehdä asialle? Voimme ainakin antaa aseettomuuden kannalla ja asehankintoja vastaan olevan äänemme rohkeasti kuulua. Voimme myös joka päivä vastaantulevissa tilanteissa valita sovun riidan tilalle, hyväksynnän hylkäämisen sijaan ja kohdella toista ihmistä hyvin, ei vihalla tai pelolla.

 Pienilläkin arjen valinnoilla rakennamme taustaa muutokselle, jonka vaikutus laajenee dominoilmiön lailla kohti aseista luopumista. Kieltäydymme siten antamasta voimaamme väkivallan hengelle, siirrämme sen tukemaan Vuorisaarnan rauhanajatusta sotimattomuudesta ja kaikkien rakastamisesta.

 

 

                                                                                                                                                      

  • Blogin tarkoitus

    Tämä on Ihmisyyden tunnustajien yhteisblogi, jossa on tarkoitus vapaamuotoisesti julkaista uutta ja vanhaa: kirjoituksia, kuvia, runoja, tarinoita ja siten kertoa yhteisömme jäsenten elämästä ja ajatuksista.