Suomessa on viimeaikoina viritelty uudenlaista keskustelua ulkopolitiikan suunnasta. Ohi on –kansalaisaloite on kyseenalaistanut asevelvollisuuden tarpeellisuutta maallemme. Niinistö puolestaan kutsui alkukesällä päättäjiä Kesärantaan pohtimaan ulkopolitiikan uusia näkymiä. Tilaisuudessa tavoiteltiin vastakkaistenkin näkökulmien rakentavaa vuoropuhelua.

On hyvä, että keskustellaan monipuolisesti eikä vain juntata läpi yhtä linjaa. Viime vuosina on tuntunut siltä, että ulkopoliittisen keskustelun tarkoituksena olisi lähinnä pehmittää kansaa myönteiseksi puolustusliitto NATO:n jäsenyyden hakemiseen. On ihmetelty kansan enemmistön sitkeää vastustusta.

Kuulun sukupolveen, jonka mielikuvissa Suomi on puolueeton maa ja kansainvälisen liennytyksen edelläkävijä. Tunnustan haikailevani tätä hienoa menneisyyttä, vaikka sen taustalla piilivätkin YYA sopimuksen asettamat rajoitukset.

Mielestäni sen ei tarvitsisi olla pelkkää menneisyyttä. Sijaintimme on sama kuin ennenkin: idän ja lännen välissä. Meillä voisi edelleenkin olla vahva itsenäinen linja, joka ei niinkään kaipaisi sotilaallista uskottavuutta, vaan enemmän sitä, että keskittyisimme konfliktien ennaltaehkäisyyn ja rauhanomaisiin ratkaisuihin tulenaroissa tilanteissa.

Tämän ajan ihmisten tietoisuus on jo kehittymässä sellaiseen suuntaan, että väkivallattomuuden voimaan yhä enemmän uskotaan ja väkivaltaa pidetään kestämättömänä tapana ratkaista asioita. Tuli ei sammuta tulta.

Väkivallattomuus kyllä edellyttää ihmisiltä sisäistä kasvua: omien aggressioiden käsittelyn taitoa ja katseen suuntaamista omista eduista laajempaan kokonaisuuteen. Laajempia kokonaisuuksia on myös paljon tarjolla. Itse asiassa nykypäivän ihmisten turvallisuutta uhkaavat tekijät ovat voittopuolisesti sellaisia, että ne vaativat kansainvälistä yhteistoimintaa.

Jaamme saman maapallon, jonka luonnonvaroja olemme lyhytnäköisesti tuhlanneet ja jonka ilmasto on toimiemme vaikutuksesta muuttumassa elämämme kannalta vaikeammaksi. Niin sanottu kehittynyt elämäntapamme on luonnon kannalta kestämätön. Olemme suurten muutosten edessä, jos aiomme jatkaa elämää tällä pallolla. Näihin muutoksiin tarvitaan voimaa ja näkemystä.

Euroopan talous on elänyt sitkeässä kriisissä, jonka takana lienee monimutkainen syiden vyyhti. Eräs taustatekijä on siinä, että markkinoiden kilpailu on koventunut, kun väkirikkaiden etenkin Aasian maiden talous ja tuotanto on kehittynyt ja kansainvälinen liike-elämä on siirtänyt painopistettään nouseviin talouksiin.

Eurooppalaisena on vaikea tajuta, että kuulumme edelleen mitättömän pieneen yläluokkaan, joka ei näe nälkää eikä joudu raatamaan epäinhimillisissä työolosuhteissa ylipitkää päivää. On ymmärrettävää, että toiset kansat haluavat parantaa elinolojaan.

Elämme yltäkylläisyydessä, jossa kirpputorit ja kaatopaikat pursuavat ylimääräistä hyvää tavaraa. Tulisimme ilmeisesti toimeen vähemmällä. Meidät on opetettu shoppailemaan, jotta talouselämän pyörät kiihdyttäisivät vauhtiaan ja tuosta myllystä sitten syntyisi yhä nopeammin kaikkea aineellista hyvää. On jopa opittu tekemään tavarasta sopivasti heikkolaatuista, jotta se ei kestäisi liian pitkään ja tukkisi tätä shoppailukarusellin menoa. Koko touhusta puuttuu aineen kunnioitus. Liiketaloudellinen laskelmallisuus on tuhlaavaista. Tuhlataan ihmisten työtä, koneiden työtä, luonnon raaka-aineita, luonnon puhtautta ja saadaan kasatuksi aineellista hyvää pienelle osalle maapallon väestöä. Kuitenkin nykyteknologiaa ja tietämystä käyttäen olisi ilmeisesti järjestettävissä kohtuulliset olot koko maapallon väestölle, jos voimavarat osattaisiin ja todella haluttaisiin tasaisesti jakaa.

Epäilemättä todellinen, vastuullinen toisten kansojen ja luonnon parhaaksi työskentely olisi tie kestävään rauhaan. Se toisi mielekkyyttä elämään ja tervehdyttäisi myös ihmisten sisäistä elämää, joka kärsii liian itsekkään aineellisuuden aiheuttamista sairauksista.

Toisten kansojen auttaminen ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että omat olot menevät sekaisin. Siitä ei ole kenellekään hyötyä. Sitoutuminen EU:hun ja euroon rajoittaa Suomen vapautta omien asioiden järjestelyssä. Joudumme auttamaan korruptoituneiden maiden pankkeja. Kaikki uppoavat samaan suohon.

Olisi järkevämpää kulkea omaa tietä ja etsiä ratkaisuja, joista voisi olla apua myös toisille. Olisi mielekkäämpää luoda oma linja tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä ja väkivallattomia ratkaisumalleja edustavana kansakuntana. Suomella olisi tähän edellytyksiä. Olemme maltillinen ja luonnonläheinen kansa, jolla on myös henkistä pääomaa. Myös naapurimaamme osaisivat arvostaa tällaista linjaa. Meidän on turha tukea USA:n maailmanvaltaa liittymällä NATO:n jäseneksi. Liika valta ei ole hyväksi sen enempää yksilöille kuin kansakunnillekaan.

Sen, joka edustaa aseettomia arvoja ei tarvitse kantaa väkivaltaista vastuuta maapallon konflikteista. Vastuun kanto on silloin ihanteen esiintuomista, ihmiskunnan todellisen tehtävän puolesta työskentelyä oman esimerkin voimalla. Paras esimerkki olisi itse aloitteellinen aseista riisuuntuminen ja armeijan lakkauttaminen, joka tietenkin kysyisi kansan enemmistön täyttä kannatusta.

Tällainen työ olisi siunauksellista myös kansalle, joka siihen ryhtyy. Lama on aina henkistä laatua. Ilman sisäistä ihannetta ei ihminen osaa suhtautua aineeseenkaan tasapainoisesti. Jos kansakunta löytää oman ihanteensa, se myös alkaa puhaltaa yhteen hiileen. Syntyy talkoo-ilmiö, jossa elämä nopeasti elpyy ja virkistyy.

Olisiko Suomen kansasta väkivallattomuuden edelläkävijäksi? Meillähän on sotainen historiamme, josta yhä vielä on vaikea irrottautua.

Niinpä kyllä, mutta meillä on muutakin. Meillä on myös avaimia ainutlaatuiseen henkiseen kulttuuriin. Keskuudessamme on elänyt todellisia hengentietäjiä, joista huomattavin on Pekka Ervast. Hänen opetuksistaan on syntynyt omalle kielellemme laaja kirjallisuus, jonka valoisa elämänymmärrys pohjautuu pahanvastustamattomuuden ja hyvällä voittamisen periaatteille. Tältä pohjalta on tehty teosofista ryhmätyötä, joka porautuu ihmisen sieluelämään etsien sisäisen aseettomuuden syntysanoja.

Tätä henkistä pääomaansa ei kansamme ole vielä laajemmassa mitassa löytänyt, vaikka monet valistuneet suomalaiset ovat havainneet Pekka Ervastin opetusten viisauden omassa elämässään. Moni on myös niiden kautta löytänyt syvällisemmän suhteen kristinuskoon ymmärtäen, että Vuorisaarna on tarkoitettu käytännölliseksi elämänohjelmaksi ja että kristinusko alkaa aseettomuudesta.  

                                                                                             Reija Tähtinen