Pirjo Rautiainen

  Luin vastikään syvää elämänviisautta sisältäneen mietteen, suorastaan käänteisen elämänohjeen. Mitä enemmän kaiutin sitä tajunnassani, sitä enemmän se kuvastui minulle kuin oraakkelin neuvona tai zeniläisenä salaviisautena. Se kuuluu näin:  ”Kaikki ei-välttämätön on syytä siirtää tuonnemmaksi.”

  Oikeasti se on erään sote-alueen pandemiapäällikön ohje, kuinka elää ja käyttäytyä näinä päivinä.

Sarkastisuudesta toivuttuani alan siis pohtia, mikä on välttämätöntä. Kyllähän se vakavoittaa. Punnitsen hyötyjä ja haittoja ja lopulta vaa´alle päätyy jo oma mittapuukin. Terveys on tärkeää, mutta myös pelko, tiedostamattomuus ja elämättömyys ovat sairastuttavia tekijöitä.

  Ei-välttämättömällä siis em. yhteydessä tarkoitetaan matkustamista, kokoontumista, yleisötapahtumia ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuntuupa niin helpottavalta, kun ei tarvitsekaan… Olenko löytämässä mahtavaa sisäistä virettä vai käpertynyt pelon turvalliseen huomaan, kaavojen kankeuteen ja kankeuden suorittamiseen?

  Elämässä ja ihmisyydessä riittää ihmettelemistä ja innostumisen aihetta sinään, siitä ei mikään muu ihmistä rajoita kuin ihminen itse itsensä. Sisäisten rajoitusten tutkiminen ja vapauttaminen tuo merkityksellisyyttä ja virtaa elämään. Nämä ovat välttämättömiä asioita. Joten – onko ajan hetki tuonutkin minut lähemmäksi ydinkysymyksiä?

  Asioiden tuonnemmaksi siirtäminen on myös tuttua.  Lykkäämistä ja saamattomuutta, jossa vain villakoirat kasvavat ja ydin on hukassa. Toisinaan kärsivällinen priorisointi kypsyttää hyvänkin sadon.  Intuitio etsii reittinsä, kun ei turvaudu samoihin tai saneltuihin väyliin. Tartu hetkeen, tartu intuitioon! Se pitää tietoisuuden elävänä, joka on taas yksi välttämätön asia.

  Elämää ei voi siirtää tuonnemmaksi, laittaa syväjäähän ja ottaa esille, sitten kun minulle sopii. Tai voihan niin tehdä vaan onttoahan se on. Sielun kevät on aina siinä kohti, kun löydän itselleni ominaisen reitin hyvän voimaan.

  ”Kaikki ei-välttämätön on syytä siirtää tuonnemmaksi” olisi varteenotettava suuntaviitta myös Suomen puolustusvoimien hävittäjähankinnoille. Tähän mennessä yleisesti on enimmäkseen pohdittu millaista mallia ne mahdollisesti tulevat olemaan, eikä sitä, ovatko ne ollenkaan välttämättömiä ja tarpeellisia.

  Sehän siinä vaarana on, että kun riittävästi pohtii, välttämättömyys näyttäytyykin eri suunnalla, erilaisissa ratkaisuissa. Elämän voimien kasvukohtia ja tämänkin hetken kysymysmerkkejä ei ratkaista hävittäjillä, ei yhteiskunnallisesti eikä varsinkaan yksilöllisesti. Ja yksilöistähän heräymys ja muutos alkaa. Se alkaa juuri nyt, carpe diem!